Sijaisasumisen kustannukset asunto- ja kiinteistökauppariidoissa
Joskus asunto- ja kiinteistökauppariitojen yhteydessä havaitut vauriot ovat sellaisia, että kaupan kohteessa ei voi asua ennen kuin vauriot on saatu korjattua. Tällöin voidaan joutua arvioimaan, onko ostajalla oikeus saada myyjältä korvaus riitaprosessin ja korjaustoimenpiteiden ajaksi järjestettävästä sijaisasunnosta.
Ostajalla ei ole oikeutta saada sijaisasumisen kustannuksia korvatuksi, jos asiassa on kysymys ns. salaisesta virheestä. Käytännössä sijaisasumisen kustannusten korvaaminen siis edellyttää, että myyjä on tiennyt virheestä, että myyjä on antanut kaupan kohteesta virheellistä tietoa tai, että kaupan kohde poikkeaa kauppakirjan ehdoista.
Myyjä voi vapautua vahingonkorvauksesta, mikäli hän osoittaa, että kaupan kohteen virhe ei johdu hänen huolimattomuudestaan. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun kuluttaja-asemassa oleva myyjä on toiminut asiassa täysin oikein ja virhe johtuu elinkeinonharjoittajan esimerkiksi urakoitsijan tai kiinteistönvälittäjän menettelystä.
Ostajalla on yleinen velvollisuus rajoittaa myyjälle asiassa aiheutuvaa vahinkoa. Näin ollen sijaisasumisen kustannusten korvaaminen edellyttää ensinnäkin sitä, että kaupan kohteessa ei tosiasiallisesti voi asua. Asiasta on hyvä hankkia esimerkiksi asumisterveystarkastajan lausunto. Mikäli virheestä ja sen korjaamisesta aiheutuu vain jonkin verran haittaa, mutta kohdetta voi kuitenkin käyttää asumiseen, ei sijaisasunnon hankkiminen ole lähtökohtaisesti perusteltua.
Ostajan velvollisuus rajoittaa myyjälle aiheutuvaa vahinkoa on otettava huomioon myös arvioitaessa millaista sijaisasuntoa voidaan pitää perusteltuna. Ostajan tulisi pyrkä järjestämään sijaisasuminen siten, että siitä ei aiheudu myyjälle kohtuuttomia kustannuksia ts. tarpeettoman kalliin sijaisasunnon käyttäminen saattaa johtaa siihen, että vain osa siitä aiheutuvista kustannuksista hyväksytään korvattaviksi.
Olemme hoitaneet lukuisia asunto- ja kiinteistökauppariitoja, joissa on jouduttu arvioimaan sijaisasumisen kustannusten korvattavuutta. Ota yhteyttä ja pyydä maksutonta alkukartoitusta!
Tutustu viimeisimpiin toimeksiantoihimme täältä!
Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä ja pyydä maksutonta alkukartoitusta!
- Hinnanalennus
- Virheestä reklamoiminen
- Kaupan purku
- Vahingonkorvaus
- Oikeusturvavakuutus
- Asiantuntijalausunnot ja selvittelykulut
- Asian eteneminen tyypillisessä asuntokauppariidassa
- Asunto-osake ja virhe
- Kiinteistönvälittäjän vastuu
- Ostajan ennakkotarkastusvelvollisuus
- Asunto- ja taloriidat
- Riskirakenteet asunto- ja kiinteistökaupassa
- Kuolinpesä asunto ja kiinteistökaupassa
- Valesokkeli asunto ja kiinteistökaupassa
- Salaoja ja sadevesijärjestelmän virheet asunto- ja kiinteistökaupassa
- Katon virheet asunto- ja kiinteistökaupassa
- Märkätilojen virheet asunto- ja kiinteistökaupassa
- Home- tai kosteusvaurion aiheuttamat sairaudet
- Sisäilmaongelmat asunto- ja kiinteistökaupassa
- Yllättävät taloyhtiön remontit ja virheellisesti ilmoitettu yhtiövastike tai laina asuntokaupassa. (Salainen taloudellinen virhe)
- Vuokra-asunnon kosteus-, mikrobi- ja homevauriot sekä sisäilmaongelmat
- Maanvastainen betonilaatta ja puukoolattu lattia kiinteistö- ja asuntokaupassa
- Rakennusvirheet kiinteistö- ja asuntokauppariidoissa
- Viemäreiden ja viemärijärjestelmien virheet asunto- ja kiinteistökaupassa
- Mikrobi- ja kosteusvauriot asunto- ja kiinteistökaupassa
- Vastuuaika asunto- ja kiinteistökaupassa
- Vaatimusten kohdistaminen edelliseen omistajaan
- Kiinteistön kaupan ja asuntokaupan peruuttaminen
- Vesi- ja viemäriputkien jäätyminen asunto- sekä kiinteistökaupan virhe
- Vastuunrajoitusehto asunto- ja kiinteistökaupassa
- Sijaisasumisen kustannukset asunto- ja kiinteistökauppariidoissa
- Pilalle mennyt irtaimisto asunto- ja kiinteistökauppariidoissa
- Ostajan selonottovelvollisuus asunto- ja kiinteistökaupassa
- Myyjän tiedonantovelvollisuus asunto- ja kiinteistökaupassa
- Kunnossapitovastuun jakautuminen asunto-osakeyhtiössä
- Salainen virhe asuntokaupassa ja kiinteistön kaupassa
- Salainen virhe ja kiinteistön kaupan purkaminen
- Piilevä virhe asunto ja kiinteistön kaupassa
- Vähäiset virheet ja puutteet kiinteistön kaupassa ja asuntokaupassa
- Urakoitsijan vastuu asunnon tai kiinteistön virheistä
- Ostajan velvollisuudet epäiltäessä virhettä kiinteistön kaupassa tai asuntokaupassa
- Asunto- ja kiinteistökauppariidat kuolinpesän toimiessa myyjänä
- Oikeudenkäyntikulut asunto- ja kiinteistökauppariidoissa
- Lataa myyjän opas asunto- ja kiinteistökauppariidoissa
Noin 90 % toimeksiannoistamme päättyy sovintoon ilman pitkää ja kallista oikeudenkäyntiä. Tutustu uusimpiin tapauksiin, joissa onnistuimme turvaamaan asiakkaamme edun eri puolilla Suomea.