Sisäilmaongelmat asunto- ja kiinteistökaupassa

Asunto- ja kiinteistökauppariidat alkavat usein siten, että ostaja havaitsee ostamassaan kohteessa tunkkaista, epämiellyttävää tai muutoin normaalista poikkeavaa hajua. Haju saattaa myös tarttua vaatteisiin sekä irtaimistoon ja ostaja saattaa huomata, että hän alkaa oirehtia asunnossa oleskellessaan. Tällöin voi olla aihetta epäillä, että kaupan kohteessa on sisäilmaongelmia.

Ennen kuin on mahdollista vaatia myyjältä korvausta sisäilmaongelmien johdosta, on selvitettävä, mistä ongelmat johtuvat. Usein selvitystyöt aloitetaan homekoiratutkimuksilla, mutta on tärkeää muistaa, että homekoiratutkimusten tuloksia ei yleensä pidetä riittävänä näyttönä ongelmien olemassaolosta, vaan sisäilmaongelmien lähde on vahvistettava rakenneavauksin ja rakenteista otetuin näyttein. Kaupan kohteeseen onkin syytä tilata laaja kuntotarkastus ongelman selvittämiseksi.

Jos kysymys on asunto-osakkeesta, on ostajan syytä ensin kääntyä isännöitsijän puoleen ja, jos isännöitsijä ei ryhdy toimenpiteisiin asian selvittämiseksi, voi asuntoon tilata kunnan asumisterveysviranomaisen tarkastuksen asunnon terveyshaitan selvittämiseksi.

Asunto-osakkeen ja kiinteistön sisäilmaongelmia arvioidaan tyypillisesti asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista annetun asetuksen eli ns. asumisterveysasetuksen valossa. Asumisterveysasetuksen mukaan, jos asunnossa on kosteus- tai lahovaurioita taikka mikrobivaurioita rakennuksen sisäpinnoilla tai sisäpuolisissa rakenteissa taikka muissa rakenteissa siten, että niistä on ilmayhteys asunnon sisätiloihin, on vauriot korjattava. Tällaisissa tilanteissa ostajalla on yleensä myös oikeus vaatia korvausta myyjältä.

Kun sisäilmaongelmien aiheuttajaa selvitetään ostajan toimesta, on ostajan tärkeää muistaa, että vaurioituneita rakenteita ei saa purkaa ennen kuin myyjälle on varattu tilaisuus tutustua virheisiin. Muutoin ostaja voi menettää oikeuden esittää vaatimuksia asiassa. Ostajalla on oikeus saada sisäilmaongelmia aiheuttavien vaurioiden johdosta hinnanalennusta taikka, jos virhe on olennainen, oikeus purkaa kauppa.

Olemme hoitaneet lukuisia sisäilmaongelmia koskevia asunto- ja kiinteistökauppariitoja. Ota yhteyttä ja pyydä maksutonta alkukartoitusta!

Tutustu viimeisimpiin toimeksiantoihimme täältä!

Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä ja pyydä maksutonta alkukartoitusta!
"Veloitamme kulut suoraan vakuutusyhtiöltä, eikä teidän tule prosessin aikana maksaa meille mitään."

Hyödynnä Oikeusturvavakuutus

Hometalo- ja asuntokauppariidoissa on syytä valita lakimies, joka on riittävän aggressiivinen, pitää tiukasti puoliasi ja antaa oikeat neuvot jo riidan alkuvaiheessa. Tällöin vaatimukset tai niiden kiistäminen voidaan saada läpi ilman riitatilanteen pitkittymistä tai sen kärjistymistä. Yleisimmät kotivakuutukset kattavat lakimieskulusi asunnon tai loma-asunnon kauppaan liittyvissä riitatilanteissa!

Voimme ottaa puolestasi yhteyden vakuutusyhtiöönne selvittääksemme sen, kuuluuko kustannusten korvaus vakuutuksesi alaan. Selvitys voidaan aina tehdä etukäteen, ennen kuin kustannuksia syntyy. Huomaathan lisäksi, että oikeusturvavakuutuksen käyttäminen ei edellytä sitä, että olisit viemässä asian oikeuteen asti.

Palvelemme koko suomessa.

Kun asunnon ostamisen tai myynnin jälkeen ilmenee ongelmia - ota meihin yhteyttä. Mitä nopeammin reagoit, sitä enemmän vaihtoehtoja sinulla on.

Yhteystiedot

toimisto@laatujuristit.fi
+358 45 269 8891

Lindström Talo
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki


© Suomen Laatujuristit - kaikki oikeudet pidätetään
2025